Tiedon, ymmärryksen ja taidon arviointi

The root of the word “assessment” is from the Latin assidere, which means “to sit beside”

Palataanpa arvioinnin äärelle. Sen äärellä Erasmus+-väki oli Oslossa kesäkuun alussa. Arvioinnin moninaisuuden suunnitteleminen opetukseen osoittautui luultua vaikeammaksi (ainakin minulla äidinkielen ryhmässä), kun viimeistelimme oppimiskokonaisuuksia lukioon. Haluamme kulkea opiskelijan vierellä, istua hänen rinnallaan – erityisesti arvioinnin yhteydessä.

Luonnossa kaikki on täydellistä - etenkin syksyn värit

Arviointi ja arvostelu ovat eri asioita. Arvioinnissa tuetaan oppimista ja tuodaan kehityskohteet näkyväksi. Arvostelussa tulokset laitetaan paremmuusjärjestykseen, puhutaan numeroarvostelusta. Pääasia lienee se, kumpaa toteutan opetuksessani ensisijaisesti. Lukion opetussuunnitelman perusteissa (2015) käytetään enimmäkseen käsitettä arviointi, arvostelu mainitaan numeronannon yhteydessä. Oppimisen prosessin yhteydessä voin siis käyttää sanaa arviointi ja kurssin päättyessä annan opiskelijalle numeroarvostelun. 

Mitä tehdä silloin, kun oppitunnilla ja kurssilla on täysi tohina päällä? Mitä minä oikein arvioin? Edellisessä blogitekstissäni kirjoitin lukion ikäkausiopetuksesta ja siitä, että kasvatus perustuu siihen, mikä vaikuttaa ihmisen sielussa: tahdossa, tunteessa ja ajattelussa; siitä, että tahdonkasvatus on lukiossa kasvattamista ajattelun tahtomiseen. Eikö arvioinninkin pitäisi perustua samoihin asioihin – kokonaiskuvaan ihmisestä? Jos opetuksellani tavoitan tahdon, tunteen ja ajattelun alueet, voisinko yrittää tavoittaa samat alueet myös arvioinnissa ja arvioida siten, että opiskelija pystyy näyttämään oppimansa kaikkien näiden alueiden kautta? 

Arvioinnilla opettaja tukee opiskelijan kasvua ihmisenä. Arvioijan on tiedettävä, arvioiko hän opiskelijan saavuttamaa tietoa, ymmärrystä vai taitoa. Arvioijan on tiedettävä, mitä vaatii opiskelijalta näytöksi tiedon, ymmärryksen ja taidon osoittamiseksi. 

Lukion opetussuunnitelman perusteissa (2015) suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaineen arvioinnista todetaan mm. seuraavaa: ”Kurssiarvosanaan vaikuttavat monipuoliset näytöt, esimerkiksi kirjalliset, suulliset ja mahdolliset muut tuotokset sekä aktiivinen työskentely kurssin aikana. Arviointi on monipuolista, avointa, oikeudenmukaista, osallistavaa, kannustavaa ja itsearviointiin ohjaavaa.” Vaikka kyse on kielestä ja kirjallisuudesta, voin pitää osaamisen näyttönä muutakin kuin kirjallisia tuotoksia.

Jotenkin tuntuu helpolta ajatella, että kun 6. luokalla oppilas suunnittelee ja tekee nuken käsitöissä, opettaja voi arvioida prosessin ja prosessinkuvauksen lisäksi myös selkeää konkreettista tuotetta: nukkea. Entäpä kun on kyseessä kirjallisuushistoria? Millä muulla keinoin kuin kokeella voin arvioida kirjallisuushistorian osaamista? Mitkä ovat ne menetelmät, joilla arvioin tietoa, ymmärrystä ja taitoa? Mikä olisi se ”tuote”, jonka kautta opettajana näen osaamisen näillä kolmella alueella? 

Steinerkouluille suunniteltu hieno portfolio-menetelmä on yksi tapa toteuttaa arviointia, siinä toteutuu myös opiskelijan itsearviointi. Tehtävänantotapoja on lukemattomia, samoin niistä syntyviä tuotteita ja osaamisen näyttöjä. Oslossa puhuimme tehtävänannoista tällaisella käsitteistöllä:

Case Studies

Oral Question and Answer

Written Question & Answer, Test or Exam

Essay

Report

Project

Production of artefact

Role Play or Simulation

Written Description

Practical Demonstration

Group Discussion

Performance/Exhibition

Reflective journal or diary

Practice file 

Todisteita ja näyttöjä oppimisesta näiden tehtävänantojen perusteella saa lukemattomia kirjoitetusta tekstistä valmiiseen tuotteeseen, teatteriesityksestä multimediakokonaisuuteen tai vaikka yhteiskunnalliseen, yleishyödylliseen, kännykkäsovellukseen. Lisäksi näyttöjä voi antaa muualtakin kuin kouluympäristöstä. Näin non-formaali ja informaali oppiminen tuodaan näkyväksi osaksi oppimista. Lukion opetussuunnitelman perusteet (2015) mahdollistaa senkin:”Muualla suoritettuja opintoja tai muutoin hankittua osaamista voidaan lukea hyväksi lukio-opintoihin pakollisiksi, syventäviksi tai soveltaviksi kursseiksi.” 

Seuraavassa Steinerkasvatuslehdessä saamme toivottavasti lukea arvioinnin käytännöistä konkreettisemmin kuin nyt esitän. Omalta osaltani kyse siitä, kuinka luovasti kykenen arviointia ajattelemaan, jotta voin toteuttaa sitä luovasti myös luokassa. Opittavaa on paljon. 

Arviointia pitää miettiä ensimmäisenä, jotta opetus perustuisi tahdon, tunteen ja ajattelun kehittämiseen - sillä edelleenkin: opetamme siten kuin arvioimme.