ACTS-opettajankoulutus viralliseksi osaksi opettajan pedagogisia opintoja Tanskassa

Terveisiä Kööpenhaminasta projektiviikolta! ACTS-maailmasta kuuluu pelkkää hyvää! 

Kuva: Pia Pale
Nyt työskennellään kahdella eri osa-alueella: 
  1. ACTS-diplomin kehittämisessä ja 
  2. ACTS-opettajankoulutuksessa.
Tässä blogitekstissä keskityn jälkimmäiseen. Ensimmäisestä tulee lisää tietoa taas tuonnempana.

Keskiviikkona 17.5. Crossfields Instituutin ja Tanskan steinerkasvatuksen liiton edustajat tapasivat Tanskan opetusministerin ja Etelä-Tanskan yliopiston edustajan. Agendalla oli esitellä ACTS-opettajankoulutus ja pyytää sille virallinen status yliopistollisessa lukion aineenopettajakoulutuksessa. Taustakontekstiin kuuluu Tanskan uusi steinerkouluja koskeva laki, jonka mukaan steinerlukiot voivat halutessaan virallistaa lukiokoulutuksensa. Tähän asti lukioluokat Tanskan steinerkouluissa ovat olleet virallistamattomia lukioluokkia. 

Näin suomalaisen näkökulmasta tilanne on ollut monimutkainen, ja edelleenkin on mielenkiintoista, miten steinerkoulut nyt voivat halutessaan virallistaa lukiokoulutuksensa. Kaikki steinerkoulut eivät prosessiin lähde, mutta monet lähtevät, mikä tuo mukanaan edellytyksiä esimerkiksi opettajien kelpoisuuteen. Kaikki ns. Steiner-HF-koulusysteemiin mukaan lähtevät koulut joutuvat kouluttamaan lukio-opettajansa. Sitä varten tarvitaan virallinen steinerkoulun opettajien pedagoginen opintokokonaisuus. ACTS-opettajankoulutus vastaa tähän tarpeeseen.

Kuva: Pia Pale
Lehdistötiedote ja tiedote Tanskan steinerkouluille koskien ministeritapaamista julkaistiin niin ikään 17.5. Tiedotteessa kerrotaan, että tapaaminen oli positiivinen, ja Tanskan steinerkasvatuksen liitto ja Crossfields Instituutti ovat ylpeitä voidessaan kertoa, että steinerpedagoginen opettajankoulutus tulee yliopistotasolla tunnustetuksi opettajankoulutukseksi. Siitä tulee siis opettajan pedagogisten opintojen hyväksiluettava osa, joka edellytetään kaikilta Steiner-HF-koulujen lukio-opettajilta. Yliopisto iloitsee yhteistyöstä ja toivoo, että steinerkoulun opettajat erityisine pedagogisine kokemuksineen voivat vaikuttaa inspiroivasti lukiosektoriin.

Sopimus Etelä-Tanskan yliopiston kanssa
Sopimus tarkoittaa, että ne opettajat, jotka suorittavat opettajan pedagogiset opinnot lukuvuonna 2018-2019, aloittavat tammikuussa 2018 steinerpedagogiikan opinnoilla. Ensimmäisen kurssin aloittajat päättävät koulutuksensa alkuvuodesta 2019. Opettajat, jotka jo opettavat, tai jotka tulevat opettamaan Steiner-HF:ssä, saavat siten pedagogisen perustan, jolla on juuret antroposofisessa ihmiskuvassa samaan aikaan, kun he saavat tietoa muista didaktisista ja pedagogisista teorioista.

Malli joka koululle
Kuva: Pia Pale
Tanskan seuraava askel on käydä läpi Tanskan steinerlukioiden kaikkien opettajien koulutustarve. Tämä auttaa Crossfields Instituuttia ja Tanskan steinerkasvatuksen liittoa sunnittelemaan seuraavaa viisivuotiskautta ACTS-opettajankoulutuksessa.  

Entäpä Suomen näkökulma?
ACTS-opettajankoulutus alkaa tammikuussa 2018. Jokaisesta maasta tarvitaan vähintään 10 osallistujaa, jotta 20 ECTS:n laajuinen kurssi toteutuu - myös Suomesta. Yhdestä koulusta pitäisi löytyä vähintään 2 opettajaa, jotta ACTS-diplomin voi lukio-opiskelijoille omassa koulussaan myöntää. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan lukio-opiskelijat voivat alkaa toteuttaa ACTS-opintoja steinerlukioissa viimeistään vuodesta 2020 alkaen.

Opettajankoulutuksen kesto on työn ohessa vajaa kaksi vuotta. Koulutus sisältää neljä kontaktiopetusjaksoa Emerson Collegessa, Englannissa, ja noin kuukauden välein Virtual Learning Environment -alustalla suoritettavia opintoja. Ajankohdat täsmentyvät tuonnempana, mutta ei hätää, olemme yrittäneet ajatella ne mahdollisimman mukaviksi sekä opettajille että kouluille. Suomalaiset opiskelevat yhdessä englantilaisten kanssa. Tanskan ja Norjan opettajille muodostetaan oma ryhmänsä, vaikkakin ensimmäinen ja viimeinen Emerson College -tapaaminen on yhteinen.

Kuva: Pia Pale
Olkaahan kuulolla ACTS-aktiivit ja -kiinnostuneet! Laitamme tiedotteita tulemaan viimeistään elokuun lopulla, todennäköisesti jo paljon aiemmin. Elokuussa projektin ohjausryhmä tapaa Helsingissä, ja päivämäärä ja hintakin opettajankoulutukselle täsmentyvät. Olkaa silti yhteydessä asiasta jo nyt, mikäli kysymyksiä tulee: acts@steinerkasvatus.fi. Olemme taas askeleen lähempänä hienoa uutta lukiouudistusta.  

Mikä parasta! 
Ministeritapaamisessa Crossfields Instituuttia pyydettiin mukaan uudistamaan Etelä-Tanskan yliopiston tarjoamia opettajan pedaogisia opintoja. Upeaa! Yhdessä maassa ACTS alkaa siis tavoitteensa mukaan vaikuttaa myös valtavirtapedagogiikankin parissa. Hienoa työtä!


Kommentit